Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Mikä ihmeen SpaceUp?

Tiedät varmaan sen tunteen, kun joskus seminaareissa ja konferensseissa odottaa pääsevänsä jatkamaan mielenkiintoista käytäväkeskustelua, jonka aloitit uuden juttukaverin kanssa viime tauolla? Meillä on sille keskustelulle loistava paikka ja se on SpaceUp –alun perin hieman hankalasti suomennettavalla tittelillä unconference alkunsa saanut tapahtuma. Tapahtuma on kaksipäiväinen ja se on tilaisuus avoimelle ajatustenvaihdolle kaikille, joita avaruus innostaa, kiinnostaa ja/tai työllistää tavalla tai toisella.

SpaceUpin osallistujat voivat olla esimerkiksi alalla opiskelevia, työskenteleviä tai harrastajia. Tutkimus ja tekninen osaaminen ovat alaa eteenpäin vahvasti ajavia voimia, mutta tänä päivänä avaruudesta riittää koko ajan enemmän myös muille aloille. Yhteistyö voi avata uuteen ymmärrykseen ja eteenpäin vieviin askeliin.

SpaceUp on osallistujiensa näköinen eli se on SINUN tapahtumasi. Oletko kenties opettaja ja kerrot oppilaille avaruudesta. Kertoisitko työstäsi myös meidän tapahtumassamme? Vai kiinnostaako sinua avaruuslennot ja haluaisit simuloida luotainlennon työpajamuotoisesti? Ehkä työskentelet jonkin tutkimus- tai tekniikkaongelman parissa, johon haet uusia näkökulmia –SpaceUpissa voit järjestää paneelikeskustelun aiheesta.

SpaceUp Finland on uusin lenkki tapahtumien pitkässä ketjussa, joka alkoi 2009 Kaliforniasta. Ensimmäinen eurooppalainen SpaceUp pidettiin 2012 Brysselissä ja siitä se on nopeasti levinnyt ympäri maanosan. Meidän tapahtumamme tuo ketjuun sen toistaiseksi pohjoisimman ulottuvuuden! Sivulla www.spaceup.org kerrotaan organisaatiosta yleisemmin.

Jokainen SpaceUp on omanlaisensa ja muodostaa variaatioita pääideasta. SpaceUp Finlandissa on useita alan huippuammattilaisten pitämiä avainpuheenvuoroja kertomassa viimeisimmistä asioista ja saavutuksista omilla erikoisalueillaan.

Tapahtumaan pääsee mukaan ilmoittautumalla Registration-sivulla. Osallistumismaksu on 30€ ja se käytetään täysimääräisesti tapahtuman kulujen kattamiseen mukaan lähteneiden yhteistyökumppaneiden tuen ohessa. Tapahtuma ei tavoittele voittoa ja järjestäminen tehdään kokonaan vapaaehtoisvoimin.

 

Osallistujien esitykset

Esitykset ovat vapaita, epämuodollisia ja matalalla kynnyksellä. Käytämme SpaceUpin pelisääntöjä niiden etenemisessä, jotta kokonaisuus saadaan onnistumaan ja ohjautumaan luontevasti. Puheenvuoroja on muutamia eri tyyppisiä.

 

Session grid, 15 minuutin vuorot

Session grid on yksinkertainen iso muistilehtiö, paperi tms, jossa on listattu osallistujille ruudukkona kaikki mahdolliset ajat ohjelmassa. Oman esityksen aihe kirjoitetaan muistilapulle ja se sijoitetaan paperille haluttuun vapaaseen paikkaan. Puheenvuoroja kannattaa pitää, sillä pääset kertomaan omasta erikoisalueestasi ja siitä voi seurata uudenlaisia yhteistyökuvioita tai projekteja, uusia ideoita ja ainakin uusia tuttavuuksia, myös kansainvälisiä!

Esitys voi olla monenlaisessa eri muodossa: esitelmä, demonstraatio, paneelikeskustelu, avoin keskustelu jne. Helppo ja mielenkiintoinen tapa on esittää jokin aiheeseen liittyvä kysymys, jota pohjustaa ja josta keskustelee muiden kanssa. Projektiesittelyt ovat myös hyviä aiheita.

 

Samaan aikaan on meneillään 2-3 sessiota ja osallistujat jakautuvat niihin oman mielenkiintonsa mukaan. Yhdessä sessiossa on mukana 20-40 henkilöä, ja ne voivat siis olla mitä tahansa  hyvin vapaamuotoisen tai perinteisemmän puheen väliltä. Meillä on niitä varten kaksi auditoriota sekä vapaamuotoinen tila. Auditorioissa on tavanomainen av-tekniikka saatavilla, jos haluat käyttää niitä apuna. Se ei kuitenkaan ole ollenkaan välttämätöntä vaan on ok hypätä lavalle ja jakaa näkemyksenä ja ajatuksensa sanallisesti. Kaikenlaiset demovälineet, kaaviot, julisteet ym. ovat tietenkin myös hyviä apuja.

Löydä se paikka ja hetki, joka sinua kiinnostaa. Tai jos kukaan ei mielestäsi puhu juuri siitä asiasta, johon haluat vastauksen, tee siitä aihe ja aloita keskustelu. Tai jos kaipaat mielipiteitä vaativaan tekniseen kysymykseen, esitä se vuorollasi. Ja aina voit kuunnella, osallistua keskusteluihin ja olla aktiivinen muiden esitysten aikana.

 

T-5 talks

Jos tunnet olosi mukavammaksi nojautuen vahvemmin esitystekniikkaan powerpoint-muodossa ja vähemmin puhein, tilaisuutesi on T-5. Jokainen saa 5 minuuttia aikaa ja esityksen 20 kalvolla, jotka laitetaan vaihtumaan automaattisesti 15 sekunnin välein.

Mikäli olet kiinnostunut tästä, ilmoita meille siitä meilillä. Nämä pyritään sijoittamaan ohjelmaan jo valmiiksi, jotta varmistutaan että niille on varmasti paikka, koska ne vaativat panostusta jo etukäteen.

 

60 seconds to land

Jos et pääse paikalle, mutta haluat jollain tavalla osallistua, lähetä meille minuutin mittainen video itsestäsi ja aiheestasi, niin voimme näyttää se osallistujille. Vähän niinkuin lyhennetty T-5.

 

Liian vähän aikaa, liian monimutkaista?

Jos et löydä aikaa valmistautua, älä huolehdi. Olet tervetullut mukaan ja löydät taatusti paljon tilaisuuksia osallistua muulla tavalla. Tai jos tämä kaikki nyt vaan on vähän turhan monimutkaisen kuuloista, niin älä anna sen estää itseäsi osallistumasta. Loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä on olla mukana ja nauttia ilmapiiristä, mielenkiintoisista aiheista ja  ihmisten tapaamisesta!

 

Cookie Policy

This site uses cookies to store information on your computer.

Do you accept?